Että sitä päästääkin itsensä tähän jamaan.

Eikö minulle jo pentuna vanhemmat sanoneet että tee itsestäsi ajoissa jotain niin voit tehdä iloisena kokopäiväisenä tuottavaa työtä ja ostaa maitolitrasi hintaan katsomatta? Jumaliste, missä meni pieleen? Katsokaa nyt tätä, minä en osaa tehdä edes blogia. Tämä on ensimmäinen, ja heti tuli tunne ett metsään menee ja lujaa. Ei ole kuvia. Tekstiä tulee joten kuten, vain koska pitää päästä aukomaan päätään jonnekin.

Olen erittäin osa-aikatöissä. Mikä on mahtavaa, mutta köyhähköä. Opiskelen, en sano edes että vaihtelevalla menestyksellä, vaan hemmetin huonolla. Luulen, että väkivalta ja säännöllinen raippapieksentä saattaisivat auttaa asiaa, mutta on hankalaa piestä itseään, ja varaa ei ole siitä kenellekään maksaa. Pitäisi etsiä harjoittelupaikka, mikä tarkoittaisi lähinnä vähien tulojen radikaalia laskemista. Pitää upottaa hulluna kyhnyä noihin elukoihin, jotka tuli vuosia sitten hyvän elämän harhaluulossa hankittua, mutta joita en voi oikein poiskaan antaa koska ihan kaikkeani en kaiketi ole vielä antanut. Kohta annan.

Parhaintahan on katsella kaikkea omistamaansa, suurimmaksi osaksi tarpeetonta, tavaraa ja miettiä, kuinka paljon olisi säästänyt, kun olisi ihan vaan silleen jättäny niinku ostamatta niitä. Muistaakseni yhdelläkään krääsän ostohetkellä tällainen ei ollut edes vaihtoehto, koska "onpa halpa", "tarvitsen ihan väkisin, enhän todellakaan voi lenkkeillä edellisessä juoksutakissa koska se on väärän värinen! Kaikki ne kesän ajan 4 lenkkiä kuukaudessa olisivat PILALLA ikuisesti!" ja "tämän ravintopillerin tarvitsen ehdottomasti, koska käsikarvani kasvavat epäilyttävän vinosti, ja purkissa luvataan tilanne korjata. Syön sitten vähemmän ruokaa". Tämän kaiken johdosta minä tosiaan syön vähemmän ja huonommin. Ja silti, silti minä olen vielä pikkuisen ylipainoinen!

Paleleekin, perkele.

Elämänhallinta, se on tämän blogin perimmäinen tarkoitus, hakuammunnan kohde ja nelikakkonen. Katsotaan mitä tapahtuu.