Liikunta, tuo vihoviimeinen ihmiskunnan keksintö! Pitäisi ja pitäisi. En tee. Olisi pitänyt jumpata tänään. En ehtinyt ennen iltaa, koska oli hirveän tärkeää esimerkiksi nukkua pitkään. Sanovat että yöunet ovat mielenterveydelle ensisijaisen tärkeät! No, menen aamulla lenkille sitten (aahhahah) tai no ehkä sittenkin jumppaan illalla (vähän niinkuin tänään).

Olisihan tässä teoriassa vielä aikaa, mutta minulle tulee yöksi vieras, jota en ajatellut tappaa nauruun ihan vielä. Päästän naurettavuuteni valloilleen silleen pikku hiljaa, niin ehkä se ei ymmärrä karata luotani ennen kuin on liian myöhäistä (sormukset, kuulutukset, häät, lapset). Syitä löytyy kyllä, kaikki tekosellaisia, eikä yksikään edes kovin hyvä.

Ja vaikka löytyy syitä, syyllistäminen ei lopu. Itsensä siis. On ihmeellinen taito koko ajan nalkuttaa itsellensä jostain asiasta, koko ajan. Sitten yrität itse itsellesi selittää että mutta kun piti siis ihan oikeasti tehdä koulujuttuja, ja oikeasti sitä ja tätä ja siis TISKAAMINEN oikeastaan sen mun ajan sitten söi. Nalkuttaja vastaa ett kyllä normaalit ihmiset osaavat tehdä aikaa liikunnalle, laiska saamaton vosu. En tiedä, tarkoittaako termi "sisäinen vuoropuhelu" ihan tätä, mutta enpä suosittele kellekään.  Puhukaa ihmiset yksinänne, puhukaa elottomille esineille, mutta älkää antako kenenkään vastata. Tulee vaan riita.

Televisiota on siis aivan pakko katsoa vaikka sieltä tulee ihan kamalaa tuubaa. Täytyy pysyä ajan hermossa mukana, kun on tämä informaatiotulva ja se täytyy tukahduttaa sarjoilla kuten Miehenpuolikkaat. Sitä täytyy ensin katsoa, jotta osaa myöhemmin ylemmyydentutoisesti mainita, ettei pidä siitä, ja kaikki tietää että kuitenkin pidät. Yhtä sosiaalista cha-cha-chaata. Läskiohjelmat ovat parhaita. Sitä voi istua paikallaan ja katsoa ja arvostella lihavia ihmisiä, samalla ehkä syödä mätystää ja tuntea olevansa parempi. Siellä se läski rehkii, ja minä istun tässä ja syön, liikkumatta mihinkään. Sitten kun se fatass siellä onnistuu ja laihtuu ja on kasvattanut samalla lihakset joilla voisi heitellä sohvanilniäistä pitkin seiniä, niin voikin vaihtaa kauhistelun vanhaan kunnon "tiesin että se onnistuisi" -tunteeseen. Tiesin koko ajan. Hitto me ollaan hyviä.