Se istuu kotona, sen koivet on kipeet kun se on ravannut kylkipiston tuskassa pitkin poikin kaupunkia, se katsoo jotain komisario Morsea (joka on kyllä hyvä) ja kaiken tämän lisäksi se sanoo itselleen, että kaikki johtuu siitä kun elämään on tullut uutta, aikuista sisältöä ja uusia arvoja.

Saahan sitä sanoa. Totuus on, että olen koteloitunut kotiini ja nössö aion mennä kohta nukkumaan, vaikka pitäisi olla irroittelemassa viimeisiä nuoruuden hetkiä (siitä huolimatta että nuoruus meni jo) ja iloittelemassa jalkoja nakellen. En ole sopinut olevani parisuhteessa kenenkään kanssa, vaikka jotain tässä selvästi mukamas koko ajan tapahtuukin, joten hittoko minua pitelee? No rahaa ei kyllä ole, mutta se on tekosyy, voi sitä käydä ihmisten ilmoilla selvinkin päin, edes näyttäytymässä ja tekemässä häikäisevä sisääntulo ja sitten lähteä. Minun itse asiassa pitäisi mennä ja olla upea ja aisteja herättelevä sinkkunainen ja vaihteeksi myös näyttääkin siltä että juoksen illat ympäriinsä kuin vähäjärkinen.

Kaiken lisäksi olen ollut vuosikausia melkeinpä säännönmukaisesti viikonloput töissä, ja kun nyt on tällainen ihmeellinen lauantaivapaa siunaantunut, niin se pitäisi käyttää hyväksi!

Mutta ollaanpa rehellisiä, ihan kokonaan nyt: Olen väsynyt, tunnen itseni satavuotiaaksi, nautin kotonani olemisesta, ja koska minulla on edes jotain jutunpoikasta jonkun miehen kanssa, katson että minun ei tarvitse sen vuoksi mennä itseäni esittelemään ulos. Tämä on ehkä hirveän surullista. Se on jopa minusta hirveää, että olen mieluummin yksin kotona kuin menen edes ystäviäni (tai edes yhtä) tapaamaan, kun kerrankin olisi mahdollisuus. Anteeksi anteeksi. Ei ole muksuja mut on kissoja, joten voinen lopuksi sanoa ett "äiti on nyt vähän väsynyt".