Kuukausi kesätöitä jäljellä, toisia töitä melkein joka viikonloppu, ensi viikonloppuna tentti ja harjoittelun dokumentit olisi pitänyt jo palauttaa.... Ja väsyttää ihan kamalasti. Eilisen makasin sohvalla kuin zombi siihen asti kun piti mennä töihin, vaikka kaikkea olisi pitänyt tehdä ja saada aikaan. Ei vain _jaksa_. Ei uskalla oikein edes ajatella kaikkea mitä on tekemättä. Tai pitää ajatella tipoittain, eri aikaan eri asioita. Eli jos tänään ajattelen tenttiä ja siivoamista ja kaupassakäyntiä, niin ehkä parin päivän päästä voin ajatella kauheata edessä olevaa viikonloppua (vaikka onhan siinä viikkokin vielä kevyesti kesken)? Ehkä voin yrittää ajatella, että jos teen vain parhaani tentissä (en suoriudu niissä yleensä kovinkaan hyvin) niin sen on riitettävä? Lenkille pääsen ehkä sitten kuukauden päästä, vaikka olisi tosi tosi hienoa saada siihen varattua aikaa jo nyt, mutta kun ei vain voi.

Vaan se heinäkuussa alkanut laihdutuskuurikin on mennyt sillä tapaa persiilleen, että mitään vaikutusta mihinkään ei kyllä ole löydettävissä, ehkä päinvastoin. En jaksa siitä repiä enää lisää stressiä, vaikka asia minua inhottaakin joka kerta kun sitä ajattelen tai ylipäätään peilin ohi kävelen.

Päätin, että viimeinen varsinainen itsen hemmottelu, mikä kesätyörahoista minulle irtoaa, oli tilaamani sade/ulkoilupuku, joka kustansi ehkä pikkuisen enemmän kuin oli tarkoitus. Mutta syksy on tulossa, ja ... no, pärjäisi ilmankin, onhan minulla sateenvarjo, mutta se nyt on se viimeinen. Ehkä joudun vielä piipahtamaan kampaajalla, mutta en katso sitä hemmotteluksi, koska se on minusta inhottavaa. Ja katse on tässäkin tulevaisuudessa: minä vain haluan tukkani sellaiseksi, että juurikasvu saa vapaasti kasvaa, eikä minun tästä eteenpäin tarvitse sitä kauhistella eikä sitä enää värjätä. Yritin tuota kampaajalla jo viimeksi, mutta ilmeisesti tapahtui jokin kommunikaatiokatkos, koska leidi värjäsi tukkani kupariseksi, ja kappas vaan kyllä se harmaahko juurikasvu sieltä ikävästi näkyy... tällä kerralla kai pakko sanoa että värjää suoraan harmaaksi, ja mielellään vähintään puolet pienemmällä summalla mitä viimekertainen tapaus. Olen kuitenkin asiakaspalveluammatissa, ja ei ole hyväksi näyttää seinästä revityltä, kun miinukseksi minulle lasketaan jo korkeahko ikäni (ainakin työtovereihini verrattuna).

Dr Phil on kyllä vihoviimeinen huijari... tai voi olla etten osaa soveltaa hänen oppejaan ihan täpöllä vielä, enkä suoraan sanottuna oikein ehdi tässä ajattelemaan muita miesasioita kuin että "olisipa kiva olla ihokkain tai halia tai jotain" mutta siinäpä se. Ei ole oikein ketä ajatella, en tapaa ketään missään enkä osaa kiinnostua ennenkuin tutustun. Argh. S24 meni jo piiloon kun ei vain... ei vain voi, ei jaksa kiinnostaa, ei ehdi eikä mitään.

Hirveä valitus, mutta tätä se joskus on. Tapaamme seuraavan kerran toivottavasti lokakuussa paremmissa merkeissä.