Olen saanut aikaa mutustella ja puntaroida ja mietiskellä liittymistäni Jutan Superdieettiin. Hyvä homma koska näin pitkillä piuhoilla varustetulle älyrajoitteiselle täytyy antaa aikaa asioihin että mistään tulee mitään. Olen lueskellut melkoisen määrän onnistumiskertomuksia, myöskin niitä ei niin hyvin onnistuneita. Olen alkanut totutella rahkan syömiseen ja sokerittomiin mehukeittoihin. Olen yrittänyt ottaa selvää mihin kaikkeen saankin vielä tottua, sattuneesta syystä tietoa ei nyt ihan hirveästi vain ole saatavilla. Dieetin maksullisuus edellyttää yksityiskohtien salassapitoa.

Päivä päivältä tuntuu että olen projektiin entistä valmiimpi. Samalla myös epäonnistuminen pelottaa. Mutta jos olet lukenut yhtään aiempaa postaustani, olet varmasti huomannut että minä pelkään niin kuin ihan kaikkea muutenkin. Se ei ole mikään syy. Minulla on joskus kiireisimpinä elämän hetkinä ollut motto "eihän siinä kun tekee vaan". Tämä ei eroa millään tavalla siitä, paitsi että nyt ei ole mikään pakko, tämän on lähdettävä itsestä. Kyse ei ole vain dieetistä, vaan syömisen opettelusta uudelleen, ateriarytmit ja sisällöt, toivon todella paljon myös että saan kipinän liikuntaan. Minä haluan löytää sen ihan oikeasti.

Tällä hetkellä peilistä katsoo jotain todella ällöttävää. Jopa pahempi kuin se, jonka kesällä näin sovituskopissa. Jotenkin koko homma on levinnyt käsiin. Mieliala ei todellakaan ole hyvä. Milloin masentaa ulkonäkö ja yksinäisyys, milloin olen ihan helvetin vihainen itselleni ja kaikille, milloin mitäkin. Ensiavuksi tilasin oikein ärjyjä D-vitamiinitabuja, jos edes vähän auttaisi.

En tiedä uskallanko mennä salille vielä nolaamaan itseäni vai teenkö kotitreeninä. Haluan nähdä ensin ne treeniohjeet. Todennäköisesti päädyn kotitreeniin kuitenkin. Häpeän itseäni sen verran tällä hetkellä. Tämä minun elämänasenne ja negatiivisuus ei tosiaan tee hyvää myöskään seuraelämälle. Hirveästi kavereita ei ole, kuka nyt haluaisi olla ihmisen kanssa joka ei kestä itseäänkään eikä katso olevansa kenenkään arvoinen. Turha varmaan sanoa että miehiäkään ei ole pahemmin ympärillä pörrännyt, vaikka miten yritän itseni nätiksi laittaa kun jonnekin pääsen. Huoh.

En tiedä mitä teen jos tässä nyt epäonnistun. Siitä vähän paineita lisää.