Mitähän ihme taitoja sitä nykyään pitäisi osata, että saisi rakennettua jonkin edes keskiverron parisuhteen itselleen? Mitä ihmettä se vaatii? Olen yrittänyt opetella pelaamaan  pelejä, mutta en osaa enkä opi, enkä kyllä oikeasti edes halua oppia sellaista. Tavallaan haluan jos sillä saisi kivan suhteen, mutta toisaalta tuntuisi että se parisuhde perustuisi sitten jollekin muulle kuin aidolle keskinäiselle vetovoimalle ja jossain vaiheessa rakkaudelle. En jaksa mitään kirjoittamattomia sääntöjä, eikö joku voisi kirjoittaa ne ylös minulle ja kaltaisilleni idiooteille ylös? Kaikkialla jankutetaan että kyllä se siitä kun on "oma ihana itsensä" ja lässynpälä. Kuka muukaan olisin? Olen omana itsenäni niin jeesuksen tylsä ja kaikin puolin viallinen, että ei tämä tilanne ainakaan sillä korjaannu. Olen tylsä mutta lojaali ja turvallinen, onko se niin kamala asia? 

Se on suorastaan ihmeellistä, miten mistään ei tule mitään. Olen jo tuskallisesti havainnut sen, että jos päätyy lakanoihin liian aikaisin, suhdetta ei tule. Olen myös oppinut sen, että suhdetta ei tule vaikka ei päätyisi. Kumpi pahempi kun lopputulos on sama?

Jottei tulisi väärinkäsityksiä, en minä mikään epätoivoinen ole. Ei kelpaa kuka vain, kelpaa ne joihin ihastun. Ne eivät varsinaisesti ole mitään renttuja, enkä näe esimerkiksi alkoholin liikakäyttöä minkäänlaisena plussana miehessä (enkä naisessa sen puoleen) vaan ihastukseni kohteet ovat monesti ihan tavallisia ja tavallisen näköisiä miehiä. Yleensä nykyään minusta nuorempia koska olen näemmä niin saatanan vanha että ikäiseni ovat varattuja tai sitten aivan hunningolla. Joko tai. Ikäiseni kelpaisi minulle todella hyvin, mutta kun niitä ei oikein ole tarjolla. Katson kuitenkin oikeudekseni haluta miestä, jota haluan.

Kliseet kuten "tulee kun vähiten odotat", "opettele ensin olemaan yksin" ja muut älykääpiömäiset jostain syystä minua ja kaikkia sinkkuja syvästi vihaavien ihmisten tuomiopäivän heitot ovat omiaan tuottamaan vain lisää tuskaa. Hyvänen aika, olen ollut niin helvetin kauan yksin, että tulehan sinä pariutunut paska vielä uudestaan sanomaan että opettele! Ja tulee kun vähiten odotan? Ehkä nukkuessa? Lakkaapa itse toivomasta jotain mistä unelmoit. Ikävä kyllä se vaatii tajuttomuutta, ja se lienee jollain tasolla epäterveellistä. Eikä takeita toimivuudesta.

Mies josta aikaisemmin puhuin, lähti reissuun ja sanoi saatteeksi "katsellaan taas kun palaan". Tapailtiinhan me tosiaan monta kuukautta, joten melkein uskallan epäillä ettei paljon katsella jos ei siinäkään ajassa mitään konkreettista saatu aikaan.

Ai niin. Klisee: sinä olet liian nirso. Voi hyvin pitää paikkansa, tosin en odottele ovelleni mitään nuorta Brad Pittiä enkä ketään muutakaan filmiteollisuuden herkkua. Minulle passaa hyvin sellainen, jota ei muut naiset välttämättä ole kärväämässä kiinni itseensä, melkeinpä parempi niin. Tarvitsen vain sen, että se mies kiinnostaa minua. Sehän voi olla kuka vain, mutta kenenkään ei tarvitse tulla sanomaan, että minun pitäisi valita joku, josta en oikeasti ole yhtään kiinnostunut. Sinkut eivät tietenkään tämmöisiä typeryyksiä toisilleen lauo, mutta jostain syystä pariutuneista tulee sinkkuuden asiantuntijoita, ehkä he sitten ovat valinneet ihan jonkun vaan joka on sattunut mukaan irtoamaan?

Onko se nyt sitten reilua?